Olen edelleen reissussa ja vaikka nautin lomastani sekä ystävien ja perheeni tapaamisesta, on minulla kamala ikävä Hyväsydämistä. Toivoisin hänen olevan täällä kanssani, tai olevani itse hänen luonaan.

En minä tarvitsisi Hyväsydämistä. Voisin varmaan elää onnellisena ilman häntäkin. Pärjäisin kyllä, voisin iloita ja saada hyviä kokemuksia. En tarvitse häntä ylläpitämään taloudellista tilannettani, osaisin vaihtaa lamput itse jne. Mutta minä vain yksinkertaisesti haluan olla hänen kanssaan. Rakastan häntä todella paljon ja hänen kanssaan kaikki vain on paljon parempaa ja ihanampaa. En ole riippuvainen hänestä, ja se tästä tekeekin vielä ihanampaa. Voin olla hänen kanssaan, koska se tuntuu niin hyvältä. 

Onneksi pian pääsen kotiin hänen luokseen. Odotan että näen hänet taas, pääsen hänen syliinsä, saan halata häntä, suudella. Saan rakastella hänen kanssaan. Näen hänen hymynsä, kuulen hänen äänensä ja tunnen hänen läsnäolonsa. Rakastan häntä niin paljon!

Voiko pettämistä koskaan unohtaa? Voiko unohtaa sitä, että toinen nainen on ollut rakkaan mielestä kiinnostavampi, parempi, kauniimpi, taitavampi, haluttavampi? Voiko unohtaa sitä, että saman vuorokauden sisällä rakas on nainut toista naista ja sitten sinua?

Oikeastaan, ei tuo pelkkä naiminen edes tunnu niin pahalta, seksi on seksiä.
Pahemmalta tuntuu se, että hän on arvottanut toisen naisen sinua paremmaksi. Hän on nauranut sen kanssa, ihaillut sitä ja sen taitoja, pitänyt sen kanssa hauskaa, nukkunut sen vieressä, hyväillyt sitä, ihastunut siihen. Laitellut viestejä, suunnitellut tapaamista, toivonut voivansa harrastaa sen kanssa seksiä sitten kun on sinut saanut jätettyä. Hän ei osaa kieltää itseltään sitä toista ja sen ajattelemista.

Anteeksi antaminen ei ole ollut vaikeaa, mutta unohtaminen näköjään ei ole yhtä helppoa. Menee pitkiä aikoja, etten ajattele näitä ollenkaan ja ikään kuin olisin ne jo unohtanut. Sitten ne vain jostain tulevat, nämä ajatukset.

Luotan Hyväsydämiseen, haluan luottaa. Silti välillä tulee mieleen ikäviä mietteitä, pahoja ajatuksia, epäilyksiä ja kauheita kuvitelmia.
Välillä mieleeni tulee kuvitelma, että soitan hänelle yöllä, kun hän on viettämässä aikaa ystäviensä kanssa. Hän ei vastaakaan puhelimeen. Hän on toisen naisen kainalossa. Niin kuin silloin kerran, kerran ainakin.
Pelkään välillä, että hän edelleen miettii sitä naista, pitää hänen kanssaan yhteyttä, tapaa hänet minulta salaa. Ja vaikkei mitään tapahtuisikaan, pelkään hänen miettivän mitä jos.
Olen myös kuvitellut, että hän saa tietää tulleensa isäksi. Jollekin toiselle. Ja lapsi on saanut alkunsa aikana jolloin olen ollut hänen ja kuvitellut hänenkin olevan minun. Mitä sitten tapahtuisi, voisinko elää asian kanssa normaalisti?

Vaikka Hyväsydäminen on luvannut jatkossakin olla rehellinen, mistä voin tietää onko hän todella? Hän varmasti tajuaa, että menneetkin ovat satuttaneet minua lujaa. Uskaltaako hän, jos jotain käy, ottaa vielä sen riskin ja kertoa totuuden? Minä toivon niin. Olen iloinen, että hän on kertonut minulle kaiken. Tuollaisilla asioilla on taipumus tulla päivänvaloon, ja parempi on kuulla ne suoraan tekijän suusta eikä kiertotietä. Kertominen mielestäni myös tarkoittaa, että henkilö haluaa olla rehellinen riskin tietäenkin.

Ironista, eikö? Minä, pettäjä (entinen sellainen), pelkään petetyksi tulemista.
Hyväsydämisen kanssa ollessani en kuitenkaan kertaakaan ole edes miettinyt muita miehiä. Minä olen oppinut, minä olen tehnyt valinnan olla uskollinen. Nyt tiedän mitä se tarkoittaa ja osaan toimia sen mukaisesti. Eikä minun ole edes tarvinnut tähän "valintaan" käyttää järkeäni. Rakastan Hyväsydämistä niin paljon, etten voisi edes kuvitella häntä loukkaavani pettämällä. Eikä minun tarvitsekaan. Hänestä saan kaiken minkä tarvitsen ja haluan.

Hyväsydäminen epäilee välillä uskollisuuttani. Hän on välillä pelännyt minulla olevan jotain sutinaa muiden kanssa, hän on pelännyt minun pettävän / pettäneen.
Millä oikeudella, tekisi mieleni kysyä. Olenko antanut aihetta epäilyyn? Historia, sehän se. Jos ottaa huomioon suhteemme alun, on hänen epäilyksensä täysin oikeutettuja. Miksi hänen pitäisi luottaa minun nyt olevan uskollinen, kun en naimissa ollessanikaan ollut? Niin. En voi muuta kuin toivoa hänen ymmärtävän minun muuttuneen ja rakastavan häntä aidosti.
Tiedän tiedän, minun pitäisi pystyä samaan. Minun pitäisi uskoa, kun hän sanoo asioiden olevan nyt toisin, kun hän sanoo todella rakastavansa minua. Mutta ihminen on ihminen. Ei kaikki ole aina niin yksinkertaista.

Rakastan häntä ja haluan vanheta hänen kanssaan. Haluan nähdä lastemme kasvavan, haluan nähdä lastenlastemme kasvavan. Ja haluan kokea sen kaiken hänen rinnallaan.

Asetin itselleni rajoitteen, lapsen aika ei ole ennen kuin olen päässyt yli viime vuoden tapahtumista. Luulen kuitenkin, ettei sitä voi unohtaa kovin helpolla, joten saattaisin olla jo kyvytön saamaan lasta, jos jäisin sitä aikaa odottamaan. Luulin päässeeni siitä yli, mutta välillä ne muistot ja mietteet vain valtaavat mielen. Valitettavasti. Onneksi suurimman osan aikaa tuo aika ja nuo tapahtumat sekä tunteet on haudattu ja painettu unholaan.

Lähdin reissuun, valitettavasti ilman Hyväsydämistä, hän ei töidensä vuoksi päässyt mukaan.

Ajellessani eilen autolla halki Suomen minulla oli valtavan hyvä mieli. Lauleskelin, ajattelin asioita ja ihan hihkuin ilosta. Oli kiva lähteä tapaamaan perhettä ja ystäviä.
Tulin valtavan iloiseksi tajutessani, että nyt voin oikeasti lähteä reissuun vain reissuun lähtemisen ilosta. Lähteminen ei ole minulle enää vain kotona olevien ongelmien ja oman ahdistuksen pakenemista, niin kuin se usein Eksän aikana oli. Minun ei tarvitse lähteä koska kotona on niin paha olla. Voin lähteä ihan vain matkasta nauttimisen vuoksi. Ja vielä suurempi ilon aihe on se, että nyt kotiin palaaminen on vielä lähtemistäkin ihanampaa!


 

Olemme lopettaneet ehkäisyn käytön. Lapsi on siis toivotettu tervetulleeksi elämäämme. Voi mennä toki aikaa, ennen kuin onnistaa, mutta nyt on se mahdollisuus annettu ihmeelle tapahtua.

Olen oppinut rakastamaan itseäni. Ja sen myötä, minusta tuntuu, on maailma avautunut minulle aivan eri tavalla. Olen löytänyt itsestäni paljon uusia tunteita, myötätuntoa, aitoa lähimmäisestä välittämistä, aitoa riemua ventovieraidenkin onnistumisesta, aitoa surua ja osaanottoa toisten murheissa. Maailma on kaunistunut silmissäni ja sisälläni on ilo perustunteena. Olen oppinut rakastamaan maailmaa ja ihmisiä.

Hyväsydäminen toi minulle muutama viikkoa sitten työmatkaltaan parhaan mahdollisen tuliaislahjan.
Polvillaan hän sanoi minulle japaniksi kauniin lauseen, meidän yhteisen rakkaudentunnustuksemme, ja avasi korurasian. Samettipedillä oli kaksi kaunista sormusta.

Kihloissa, olemme nyt siis kihloissa. Ratkaisu on tuntunut oikealta, todella hyvältä. On vaikea sanoin kuvailla, miten varma olo minulla tästä onkaan. Rakastan Hyväsydämistä enemmän kuin mitään tai ketään koskaan.
Kihlaushan on perinteisesti lupaus avioliitosta. Naimisiin ei minulla kuitenkaan ole kiire. Ehkä sitten jonain päivänä, ehkä, mutta ei vielä. Minulle kihlauskin riittää lupaukseksi yhdessä olemisesta, siitä että haluamme olla toistemme kanssa ja todella panostaa tähän suhteeseen. Ei sillä että jotenkin pelkäisin naimisiinmenoa tai etten haluaisi sitä, en vain koe sitä välttämättömäksi. Minä tiedän nytkin olevani Hyväsydämisen ja tiedän hänen olevan minun.

Alkuaikoinamme joku epäili, kuten minäkin, miten juhlasta toiseen rientävä hauskanpitoa täynnä oleva suhteemme kestäisi arjen. Hyvin se on kestänyt, ja arki tuntuu jopa paremmalta kuin pelkkä ilakointi. Töistä ja muista menoista huolimatta on meillä tullut tavaksi mm. syödä yhdessä. Tietenkään se ei joka päivä onnistu, mutta aina mahdollisuuksien mukaan. Usein vielä kokkaammekin yhdessä.
Ja niinkin hassulta kun se kuulostaa, minusta on ihanaa, että menemme usein nukkumaan samaan aikaan. Ne lyhyet hetket sängyssä ennen valojen sammuttamista ovat täysin kahdenkeskeistä aikaa. Vaihdamme muutamia sanoja, halailemme ja suukottelemme. Joka ilta saan mennä hyvillä mielin nukkumaan. Ja joka aamu tuntuu hyvältä avata silmänsä ja nähdä rakkaansa siinä vieressä. 
Silti, arjen lomassa osaamme edelleen pitää hauskaa. Näemme kavereita, käymme ulkona yhdessä ja erikseen sekä osaamme suoda toisillemme sen tärkeän oman ajan, mitä pidän tärkeänä. 

On vaikea uskoa, että voisi löytää rinnalleen jotain näin hyvää, että jonkun kanssa oikeasti voisi tuntua tällaiselta, saisi olla täysin oma itsensä ja silti tuntea olevansa kokonaan hyväksytty ja rakastettu, vikoinensakin. Ja silti niin on käynyt, olen löytänyt Hyväsydämisen.