Lähdin reissuun, valitettavasti ilman Hyväsydämistä, hän ei töidensä vuoksi päässyt mukaan.

Ajellessani eilen autolla halki Suomen minulla oli valtavan hyvä mieli. Lauleskelin, ajattelin asioita ja ihan hihkuin ilosta. Oli kiva lähteä tapaamaan perhettä ja ystäviä.
Tulin valtavan iloiseksi tajutessani, että nyt voin oikeasti lähteä reissuun vain reissuun lähtemisen ilosta. Lähteminen ei ole minulle enää vain kotona olevien ongelmien ja oman ahdistuksen pakenemista, niin kuin se usein Eksän aikana oli. Minun ei tarvitse lähteä koska kotona on niin paha olla. Voin lähteä ihan vain matkasta nauttimisen vuoksi. Ja vielä suurempi ilon aihe on se, että nyt kotiin palaaminen on vielä lähtemistäkin ihanampaa!