Heinäkuun loppupuolen postauksen aikoihin mielessäni oli usein epäilyksiä. Mitä jos tämä ei kestäkään? Luovunko kaikesta omastani, kodista, huonekaluista tms. turhaan? Joudunko taas aloittamaan kaiken alusta? Entä jos huomaammekin ettemme kestäkään toisiamme yhdessä asuessamme. Mitä jos käykin jotain? Joudunko luopumaan omista unelmistani tämän suhteen takia? Ymmärtääkö hän, että olen jo luopunut paljosta?

Pari päivää sitten minut valtasi aivan uusi ajatus. Jos minä ajattelen jatkuvasti, että tämä suhde saattaa päättyä, että jotain ikävää voi tapahtua, on hyvin mahdollista että niin myös käy. Jos taas uskon tähän suhteeseen, uskon tämän kestävän tai oikeammin tiedän sen, tullee tämä myös varmemmin toimimaan. Minä tein tuona iltana tietoisen valinnan jättää epäilykset taakseni ja katsoa eteenpäin yhteiseen tulevaisuuteen. Tein valinnan, että suhteemme kestää. Tämä juttu on kuitenkin tuntunut niin hyvältä, varmalta ja ihanalta, että todella haluan pitää tästä kiinni. 
Haluan elää yhdessä Hyväsydämisen kanssa, haluan saada lapsia hänen kanssaan, haluan vanheta hänen kanssaan. Ja mikä parasta, tiedän hänen haluavan samaa kanssani.