Ajatella. Olemme tunteneet kohta vuoden. Emmekä ole riidelleet vielä kertaakaan.
On ollut erimielisyyksiä, joskaan ei paljon, mutta niistäkin on osattu "neuvotella"
ilman huutoa ja tavaroiden paiskomista. Eikä niitä erimielisyyksiä tai harmistuksia
olla myöskään maton alle lakaistu, ainakaan minä en ole. Jos joku pikkuasia on 
harmittanut, olen joko mielessäni punninnut sen arvottomaksi ja naurettavaksi ja
unohtanut, tai sitten sanonut asiasta mielestäni ystävälliseen ja rakentavaan sävyyn.
Tähän ainakin olen pyrkinyt, puhumaan kuin ihminen ihmiselle.
En tiedä, olisiko Hyväsydämisellä ollut jotain sanomista, onko jotkin tekemiseni
tai tekemättä jättämiseni harmittaneet häntä, mutta minä ainakin olen yrittänyt olla avoin ja rehellinen. "Avoin, hellä ja katumaton."

Minusta on ollut hienoa huomata muutokset itsessäni. En tiedä ovatko muut niitä 
huomanneet, mutta itse tiedostan muutokset ajatusmaailmassani. Onko tämä sitä
aikuistumista, kasvamista, vai mitä. Tunnen itseni päivä päivältä enemmän ihmiseksi, inhimilliseksi. Paremmaksi minäksi. Olen alkanut arvostaa ja kunnioittaa itseäni, pitämään itsestäni. Ja tuntuu, kuin olisi paljon helpompi arvostaa muitakin, hyväksyä muut sellaisina kuin he ovat. Olen alkanut rakastaa ihmisiä.Tuntuu kuin minun ei enää tarvitsisi juosta nyrkit pystyssä maailmaa vastaan, pitää haarniskaa päällä ja heitellä teräviä nuolia toisten päälle pysyäkseni itse pystyssä. Aivan kuin olisin vihdoin alkanut
hyväksyä heikkouteni ja sitä kautta vahvistunut. Haarniska on viety varastoon, nuolista tehty makkaranpaistotikkuja ja nyrkit ovat auenneet avoimiksi kämmeniksi, ottamaan vastaan ja antamaan. Minulla on hyvä olla itseni kanssa. Vihdoin.