Karkauspäivän iltana, viime perjantaina siis, odotin Hyväsydämistä nurkkakuppilassa.
Lueskelin siinä päivän lehteä ja yhtäkkiä huomasin pöydällä A4-lomakkeen:
"KOSINTALOMAKE Karkauspäivälle". Ajatus ja lomake oli niin hauska, että
minähän täytin sen Hyväsydämistä varten. Lomakkeeseen laitettiin henkilötiedot ja
lopussa oli rasti ruutuun - kohta, jossa valittavana oli:
A. suostun kosintaan
B. En suostu ja ostan hamekankaat
C. ilmoitan päätöksestäni 24h harkinta-ajan jälkeen.
Hyväsydäminen tuli paikalle ja nähtyään lomakkeen riemastui. Hän vetaisi suoraan
rastin kohtaan A! Lomakkeeseen otettiin vielä ulkopuolisen pubiasiakkaan allekirjoitus.
"Kihlautumisesta" tuli meille yhteinen vitsi. Olemme sitä mieltä, ettemme nyt oikeasti vielä tässä vaiheessa voi kihlautua, mutta ajatuksena asia on ihana ja odottamisen arvoinen. Olisiko tämä nyt sitten "esikihlaus".
Sunnuntai-iltana juttelimme taas sängyssä ja Hyväsydäminen sanoi olevansa tosissaan
myös kihlautumisen suhteen. Hän tietää haluavansa jonain päivänä minut omakseen.
Hän haluaa jossain vaiheessa kanssani oikeastikin kihloihin. Emme halua kiirehtiä suhdettamme eteenpäin vaan tutustua kunnolla ja olla varmoja asiasta. Hän sanoi ymmärtäneensä, että minä olen se, mitä hän elämältään haluaa ja että on todella kiitollinen minusta.
tiistai, 4. maaliskuu 2008
Kommentit