Kerroin miehelle sekä taudista että Hyväsydämisestä. En tietenkään kertonut, kuka hyväsydäminen on ja tässä vaiheessa katsoin osatotuuden parhaaksi, lisäillään sitten, jos tilanne sitä vaatii. Kerroin että olen tavannut häntä useammin kuin kerran ja suunnilleen milloin homma on alkanut. En kertonut esim. viime viikonlopusta, en nimittäin halua ystäviäni tähän sotkuun sekoittaa.

Mies otti asian niin hyvin, että se ihan pelottaa... Hän sanoi jotain aavistelleensa. Pelottavinta oli se, että Mies oli hyvin tyynen oloinen, sanoikin tuntevansa olonsa rauhalliseksi ja hyväksi. Oli varma, että tämä kaikki vain parantaa suhdettamme. Ja hän sanoi, ettei voi kuvitellakaan, että ei antaisi anteeksi... Tuossa vaiheessa kyllä kävi mielessä, että puhdistinko tunnustuksellani hänen omatuntoansa jostakin? Hän kyllä sanoi, ettei ole koskaan minua pettänyt ja sen uskon.

Itse näkisin meidän tilanteessamme parhaaksi sen, että todellakin ottaisin sen "aikalisän". Ei ole sanottua, etteikö Miehen ja minun suhteestani tulisi vielä se kaiken kestävä rakkaus, joka jatkuu hautaan saakka. Mutta tällä hetkellä olen itse suhteessa niin tukossa, etten osaa ajatella jatkavani samasta, mihin olemme jääneet. Kokisin itse parhaaksi sen, että muuttaisin omilleni joksikin aikaa. Yrittäisimme sitten vaikka samalla tutustua uudelleen, lähteä ikään kuin alusta. Samalla saisin rauhassa pohdiskella, mitä oikein haluan, suhteelta ja elämältä ylipäänsäkin. Mies taas on aivan vakuuttunut, että saamme asiat muuttumaan nyt kertalaakista, ja että se onnistuu, vaikka palaisin "kotiinkin". Välillä minusta tuntuu, ettei hän usko tai käsitä, etten vielä ole varma haluanko sitä.

Tilanne on kuitenkin nyt tämä ja on hyvä, että asiat ovat menneet eteenpäin ja sain kerrottua totuuden.