Kiitos kommentoijille.
Mikko: Tiedän että niin tulee käymään, jääneekö tässä kukaan ilman arpia. Todennäköisesti myös minua sattuu, saatanpa jäädä loppujen lopuksi aivan yksin itkemään.


 En todellakaan tiedä miksi asiat ovat menneet näin tai miten asioita pitäisi lähteä muuttamaan. Kyllä välillä kovastikin ihmettelen mikä ihme saa minut toimimaan näin. En kai sitten ole onnellinen suhteessani.
Täällä reissussa ollessani asiat ovat menneet eteenpäin. Olemme Miehen kanssa ottaneet asian puheeksi, olemme keskustelleet tilanteestamme ja siitä aiommeko jatkaa suhdettamme. Olen kertonut, etten ole tyytyväinen suhteeseemme, enkä varsinkaan itseeni meidän suhteessamme. On ollut hyvä olla omine ajatuksineen kaukana kaikesta arjesta. Jotenkin ajatukseni lamaantuvat kotona, enkä saa jäsenneltyä niitä. Nyt olen pystynyt vapaammin miettimään ja puntaroimaan vaihtoehtoja.

 En ole kertonut Miehelle Hyväsydämisestä, enkä tiedä kerronkokaan. Hän ei kuitenkaan ole syy tilanteeseen vaan ennemminkin seurausta pitkään jatkuneesta labyrintissa harhailusta.

Mies haluaisi yrittää korjata välimme. Hän haluaisi että tekisimme vielä kaikkemme. Minä en vielä tiedä mitä haluan.

Ystäväni sanoi, kuten minä olen sanonut hänelle vastaavanlaisessa tilanteessa: "Ei se oma elämä muutu, ellei sitä itse muuta." Hän sanoi että Mies on hyvä mies, ja että toki toivoisi meidän saavan asiat kuntoon. Mutta pitkään tilannetta seuranneena hän myös ymmärsi minun kantani. Hän oli samaa mieltä kuin minäkin, ettei tämä pelini ole reilua Miestä kohtaan. Jotain asialle on siis tehtävä. Joko pistettävä pillit pussiin Miehen kanssa, tai sitten lopetettava tämä ruma elämäntapa. Näin se on, allekirjoitan sen täysin. Mutten vielä tiedä mitä teen.

Aika näyttää kuinka tässä käy.